Kiitos kaikille blogin lukijoille mielenkiinnosta! Tämä alkava teksti on hankkeen viimeinen blogiteksti. Kokonaisuudessaan blogi on vielä tovin luettavissa. Päin Mäntyä -hanke päättyi virallisesti vuoden 2018 loppuun, jolloin ryhmäkertoja oli ollut 188 ja osallistumiskertoja 1444 kolmen vuoden aikana. Tilastoista kiinnostuneille knoppitietona, että keskimäärin oli 7,6 kohderyhmään kuuluvaa osallistujaa per ryhmäkerta hankeaikana. Keväällä 2019 toteentui myös monta ryhmäkertaa niin sanotusti jatkoajalla. Palautteen perusteella toiminta on onnistunutta ja arkea tukevaa. 

viimeiseen%20blogiin.jpg

Mistä saa voimaa arkeen? kysyttiin hankerahoitusta haettaessa ja hankehakemusta laadittaessa keväällä 2015. Keskusteluissa nousi luonto ja liikkuminen sekä itsensä toteuttaminen. Oli myös mielessä epäsuhta -omaishoitajilla on teatteriryhmä Virtapiiri, miksi muistisairauteen sairastuneilla ei ole omaa ilmaisutaidon ryhmää? Näistä lähtökohdista hankkeen tarina alkoi muotoutua.

kaihun%20kota.jpg

Alle 70-vuotiaille muistiongelmaisille suunnattuja ryhmiä oli hankkeen aikana Muistitreffit, ilmaisutaitoryhmä, aivotsumpa, luontoryhmät eli kotaryhmä ja teemakävelyt, Syö-muistaaksesi -kurssi yhteistyössä Etelä-Savon Marttojen kanssa sekä erilaisia kokeiluja kuten esimerkiksi kuvakirjan tekoa ja mindfullness harjoitteita joista viimeisimpänä muistijoogaa. 

Keväällä 2019 Päin Mäntyä -hanketyöntekijä jatkoi vielä ryhmiä ohjaten ja tulevaisuudessa syksyllä 2019 porukka kokoontuu Etelä-Savon Muistiluotsin toimintana. Katso yhteystiedot mikkelinseudunmuisti.fi

Mitä hankeessa sitten saatiin aikaan? Tietoa löytyy tästä blogista, sekä hyväksi havaittua ja mallinnettua toimintaa on sanallisesti kuvattu innokylään.

 M%C3%A4nty%20s%C3%A4yn%C3%A4tti%20syysku

Kuvassa Säynätin luontopolun sitkeä mänty, joka kasvaa kallionkolosta.

Helmi Ahvenniemi työssä 14.5.2019 asti hanketyöntekijänä. Suunta kohti uusia seikkailuja ja työkuvioita -repussa iloa, yhteisöllisyyttä, männynkäpyjä ja muistoja! ”Helmi voi lähteä muistilta, silti muistiystävällisyys ei lähde Helmistä!” 

Jaana Paasonen jatkaa työtä Mikkelin seudun Muisti ry:llä. Hän on aloittanut jo alkuvuonna hankesuunnittelijana Kiikarissa aivoterveys- tietoa ja tukea näkövammaisille. Rahoittajana myös tässä hankkeessa on STEA.

Kiikarissa aivoterveys -hankkeen kohderyhmänä ovat yli 65-vuotiaat näkövammaiset, joiden terveyskäyttäytymistä selvitetään aivoterveyden näkökulmasta. Kohderyhmään kuuluvat myös näkövammaisten läheiset sekä ne sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, jotka kohtaavat työssään näkövammaisia. Selvityksestä saatuun tietoon perustuen luodaan tiedotusmateriaalia ja kehitetään toimintamalleja näkövammaisen ihmisen aivoterveyden edistämiseen ja arjessa selviytymiseen, muistioireiden tunnistamiseen sekä tukitoimien saavutettavuuteen liittyen.

20160520_165449.jpg

On haikeaa, ja jokseenkin vaikeaa että hanke loppuu. Mutta niin on hankkeilla tapana. Hyvät käytännöt kirjattu, ovat levitettävissä ja sovellettavissa sekä vievät asiaa eteenpäin.

Ennen kaikkea tärkeintä, että hankkeen toimintaan osallistunut hyvä porukka jatkaa ryhmissä! 

Savolaisittain toiminta tiivistettynä: "Murheen kantaa yksinnii vuan illoon pittää olla usseempi!"

Kiitos kaikille osallisille tästä matkasta Päin Mäntyä -hankkeessa!

Toivottavat hanketta tehneet Helmi ja Jaana