Rahoittajaltamme STEA:lta ei saatu kohdennettua toiminta -avustusta Päin Mäntyä- toiminnalle. Haimme siis rahaa pysyvämpään toimintaan, joka tottakai kehittyisi yhä, ja toteutuisi kohderyhmän tarpeista lähtien. Tämä tieto on harmillinen pettymys, mutta ei vaivuta synkkyyteen!

Tammi-helmikuussa 2019 ryhmätoiminta jatkuu, ja ryhmäläisille tiedotetaan jatkosuunnitelmista. Muisti ryn pikkujouluissa ma 10.12 olleet saivat jo tietoa alkuvuoden suunnitelmista. Muistitreffit, aivotsumpa ja ilmaisutaito ryhmät kokoontuvat.

On tärkeää jatkaa hyväksi havaittua toimintaa, jota on kuvattu usean ryhmäläisen sanoin viime aikoina muun muassa näin:

"En tiedä mihin kuulun, jos tämä toiminta loppuu." 

"Elämäni parasta aikaa, sen jälkeen kun rohkenin tulla vertaisryhmiin"

"Tämä on se porukka, johon minä kuulun"

Pidetään lippu korkealla!

Lippu%20korkealla%20blogiin.jpg

Asia varmasti pohdituttaa monia, ja vaikka ensi vuoden puolella jatketaan, niin tässä seuraavaksi hiukan positiivisia ajatuksia savolaisittain: 

Kuva%20positiivisuutta%20savolaisittain%

*Tarkkaavaisimmat huomasivat, että tämä on jatko osa. 2/2 julkaistaan ensi viikolla Joulun toivotuksien yhteydessä ;) 

Sitten pikkujouluaiheisiin.

Mikkelin seudun Muisti ryn yhteiset pikkujoulut pidettiin Mikkelipuiston ravintola Greenerissä.

Pikkujoulut%2010.12%20kuvakollaasi%20blo

Kuvassa joulukuusi, herkulliset joulupuurot ja luumukiisselit sekä alla

Itämaan huonomuistiset! 

Ohjelmassa oli myös toiminnanjohtajamme Taru Vartiaisen puheenvuoro ja kiitokset kaikille yhteistyöstä, Roborttirehtorin puhe joulujuhlassa 2068 -pääsimme kurkistamaan tulevaisuutta ja Tarja Pyhähuhdan esitys elämäntapapsykologi -joka suositteli kaikille "mindfullia" eli pysähtymistä tähän hetkeen ja muistamaan liikunnan, hyvä ruoan ja kulttuurin muun muassa.

Pikkujouluihin paikalle oli saapunut yli 80 eri toiminnoissa mukana olevaa ihmistä. Osa käy Etelä-Savon Muistiluotsin ryhmätoiminnassa, osa Virtapiiri -omaishoitajien teatteriryhmässä, osa Muisti ryn toiminnassa tai hallituksessa mukana olevia, ja osa heistäkin on monessa menossa mukana. Kaikki työntekijät osallistuimme tottakai kekkereihin!

Mutta ne Itämaan huonomuistiset oli meidän näkemys perinteisestä Tiernapojat -esityksestä, josta muuten oikeaa ja ainoaa versiota ei olekaan ;). 20181115_142715%20%282%29.jpg

Erään marraskuisen iltapäivän mietimme pienellä porukalla kuinka esitys toteutuu, sekä teimme itse nämä kuvassa yllä olevat esiintymispäähineet kartongista. Ideat oli jo kylvetty aiemmissa ilmaisutaitoryhmän tapaamisissa. Osa esiintyjistä ei tiennyt mitä oli käsikirjoitettu etukäteen, ja osa ei muistanut.  

Huomioikaa muistiystävällisyys, jokaisella lukee hatussa roolihahmon nimi. Esityksessä ei tarvinut muistaa mitään, enkeli jakoi muistilappuja kullekin vuorollaan! Puvustaja ja Manageri huolehti tonttinsa loistavasti! Enkeli vähän sähläsi, mutta ei oo helppoa olla hyvä... Kaikki esiintyjät saivat jo tullessaan raikuvat ablodit! Esitys kesti n. 15 minuuttia.

Tekijöillä oli todella hauskaa, jä tämän "pääharjoituksen" jälkeen olemme valmiit jopa kiertueelle. Nyt jos kiinnostuit, keikkapyyntöjä ja tarjouksia otetaan vastaan ;) 

 

Tunnelma pikkujouluissa oli lämminhenkinen ja rento, tarjoilut ja puitteet tunnelmallisen jouluiset. Valkoista hankea näkyi isoista ikkunoista. Valot, enkelit, piparit kuusessa.

20181211_115924.jpg